Akateemiset alisuorittajat

 

Seuraan maanantai-iltaisin MTV3:n uutta ohjelmasarjaa ”Laurin talot”. Olen vilpittömästi kiinnostunut näkemään, millaisia asuntovisioita syntyy suomalaiselta rockmuusikolta, joka on nähnyt maailmaa ja joka kertoo harrastaneensa arkkitehtuuria 15 vuotta, mutta joka ei ole opiskellut suunnittelualaa päivääkään. TV-sarjassa The Rasmus -yhtyeen keulakuva Lauri Ylönen keskittyy luomaan koteja julkkisystävilleen, mutta jossakin ohjelman kulisseissa kouluttautuneet arkkitehdit ja insinöörit tuottavat ne vaadittavat lupa-asiakirjat ja rakennesuunnitelmat. TV-sarjan ehdoton suola on ekologisten ja innovatiivisten ratkaisujen esilläpito.

Ehti kumminkin syntyä pienimuotoinen somekuohahdus, ennen kuin ensimmäistäkään ohjelmajaksoa oli esitetty julkisesti. Aalto-yliopiston rakennusopin professori Pirjo Sanaksenaho vertasi Lauri Ylöstä valelääkäriin, jollainen joutuisi normaalisti oikeuteen harjoittaessaan ammattia vailla pätevyyttä. Nettikansa närkästyi vertauksesta. Seuraavat kursivoidut tekstit ovat lähes suoria lainauksia Ilta-Sanomien keskustelukanavalta.

Suomalaisen virallisen arkkitehtuurin tulokset ovat nähtävinä ympärillämme tylsinä, homeisina tönöinä. Hyvä jos joku ulkopuolinen voi rikkoa rajoja. Kyllä Suomessa valtaosa uudisrakentamisesta on niin rumaa, ettei muodollinen pätevyys selvästikään takaa ammattitaitoa.

Syvässä istuu se käsitys, että kaikki rakennettu näkyvä on arkkitehdin tahdosta ja määräyksestä syntynyttä. Rakennushankkeen käynnistää aina tilaaja, joka määrittelee budjetin eli laatutason, monissa tapauksissa panos-tuottosuhteen, tilaohjelman, rakennetekniset periaatteet sekä aikataulun. Kerron ihmettelijöille, että arkkitehdin luovuus pääsee näkyville ainoastaan Jarppi Leppälän, Aleksi Valavuoren ja Elastisen kaltaisten asiakkaiden myötä, jotka kunnioittavat valitsemansa suunnittelijan asiantuntijuutta. Toisekseen kehotan joskus pysähtymään rakennustyömaataulun eteen ja havainnoimaan, kuinka monen osapuolen yhteistyönä rakennushanketta hoidetaan. Miksi annetaan valmiiksi synninpäästö mahdollisista rakennusvirheistä pääurakoitsijalle ja konstruktöörille? Syvässä istuu siis käsitys, että syypää homeongelmiin ja rakennusvirheisiin on vain ja ainoastaan arkkitehti – tuo fysiikan laeista ja käytännöstä vieraantunut taiteilija.

Siis mikä ihme tämä professori Pirjo on? Valearkkitehtikommentti osoittaa vain sen kuinka itseriittoista ja herkkähipiäistä porukkaa arkkitehdit ovat. Esimerkiksi omakotitalon piirustuksetkin voi itse piirtää kunhan muutaman päivän perehtyy asiaan.

Syvässä istuu se käsitys, että kaikki meistä osaavat piirtää taloja. Ajattelu periytyy ajoilta, jolloin rakennuslupia ei vaadittu ja hirsipirtin suorakaidemallia ei pahemmin tuunailtu - isoisillä toki oli tärkeämpääkin tekemistä kuin miettiä juuri hänen perheelleen räätälöityä pohjaratkaisua. Jos Lauri Ylönen olisi ollut kuntavaaliehdokas, hän olisi saanut äänivyöryn pelkän tunnettuutensa perusteella. Tuttuus kerää sympatiaa, tuntemattomuus epäluuloa ja jopa vihaa. Ja moniko välitti googlata Pirjo Sanaksenahon arkkitehtituotantoa kuultuaan professorin nimen ensi kertaa? Kannattaisi.

Arkkitehtien suurin moka on se, etteivät he ajattele tarpeeksi rakennuksen toimivuutta ja käytännöllisyyttä. "Oikeiden" arkkitehtien toimista syntyy yhteiskunnalle isot kustannukset. Rakennusliikkeet kiroaa joka päivä "oikeiden" arkkitehtien ongelmallisia luomuksia.

Oletko koskaan pannut merkille, miksi uudistuotantona markkinoitavissa asuntopohjapiirustuksissa ei näy kalusteita vaan huoneet esitetään ”blancoina”? Kyllä arkkitehti mitoittaa osaisi, mutta toimivuus ja käytännöllisyys maksaa rakennusliikkeelle liikaa. Mieluiten piirrätetään pieniä huoneita, joiden mittakaavasta ei ilman kalusteita ota tolkkua - muuttovoittopaikkakunnilla epäkurantti asunto kyllä saadaan myydyksi! Kukapa sitten tahtoisi muuttaa Helsingin Katajanokalle tai Eiraan, mikäli ammoiset rakennusliikkeet eivät olisi arvostaneet arkkitehdin työpanosta? Ja tokihan rakentaminen maksaa, jos työkaluina tarvitaan muutakin kuin katkaisusahaa. Jugend-Eiraa rakentaneiden päiväpalkka oli mitätön verrattuna nyky-kollegoihinsa, mutta ei tarvitse arvuutella, kumpien kädenjälkeä katselen mieluummin.

Eihän arkkitehti tee kuin kuvan miltä talo näyttää. Rakennesuunnittelijahan kaiken vaativan suunnittelun tekee.

Mikäli toiselle opetetaan koulussa tilasuunnittelua ja toiselle rakenteita, arvaapa kumpi astuu rakennushankkeessa näyttämölle ensin ja kumpi toisena? Arkkitehdilla ja rakennesuunnittelijalla on eri roolit, mutta perusarkkitehti hallitsee oman tehtäväkenttänsä ohessa hyvin myös RAK-LVI-S-alueen, sillä hän tavallisesti vastaa kokonaisuudesta. Jopa muusikko Lauri Ylönen vastaa kokonaisuudesta ystäviensä rakennushankkeissa. Ellei arkkitehti ymmärrä muusta kuin designista, hän joutuu lopulta alistumaan sille, että ilmastointiputket haukkaavat hallitsemattomasti osan olohuoneesta tai rakenteellinen pilari osuu keskelle parasta ruokapöydän paikkaa. Arkkitehti osaa vaikka mitä. Jos jossakin tapauksessa näyttää päinvastaiselta, voi miettiä kuka ”itseoppinut” on tiukasti pidellyt kynää.

Jospa on niin, että suomalaisten rakennusten synkkyys johtuu siitä, että arkkitehdeiksi opiskelevat väärät, liian teoreettiset henkilöt.

Onko sellaisia arkkitehteja olemassa, jotka alisuoriutuvat? Toki. Heille riittää hankkia asiakkaita, jotka eivät ole tippaakaan kiinnostuneet arkkitehtuurista. Tällaiset asiakkaat eivät liioin kunnioita arkkitehtia eivätkä luota, että hänen työpanoksensa toisi lopputuotokseen oivaltavuutta, toimivuutta ja kokonaisjärkeä. Ei kaikille arkkitehdeille rakennustaide, visuaalisuus tai innovatiivisuus ole intohimo, ja toiset vieläpä kahlitsevat luovuutensa keskittymällä pelkkään rakennuslainsäädäntöön ja invaympyröihin. En minä moiti Rasmus-Laurin julkkisystäviä siitä, että he ovat itse valinneet arkkitehtinsa, tai Sipe Santapukkia siitä, että hän joutui lopulta palkkaamaan talosuunnittelijansa ulkomailta.

Lopuksi esitän pyynnön. Matkustelkaa, lomailkaa muuallakin kuin turistirannoilla, surffatkaa Pinterestistä arkkitehtuuria ja miettikää, mistä vaikkapa Sydney ja Bilbao tunnetaan. Kuten Pirjo Sanaksenaho niin minäkin haen arkkitehdeille kunnioitusta, joka on perusedellytys sille, että rakennuksista voi tulla toimivia, kauniita, ekologisia ja rakennuspaikan salliessa kauttaaltaan persoonallisia.